En olisi ikinä uskonut miten tärkeää on rakastaa ensin itseänsä ja niin vahvasti. Mikä työmäärä!
Onneksi pysähdyin, taas kerran. Ymmärsin miten tärkeää on löytää oma voima ensin. Se tulee todellakin sielusta asti. Ei egosta tai määräysvallasta.
En ymmärtänyt kuinka paljon pystyn antamaan täydestä sydämestäni ja miten autan pyyteettömästi kun olen ensin kiinnittynyt itseni sisälle, sieluni sopukoihin.
Auttamista on niin monenlaista kuin on erilaisia ihmisiäkin. Olen päätynyt aina rukouksissani siihen, että auttaminen pitää koskea koko maapalloa. Luovana ihmisenä haluan saada avun muillekin. Ajatukset siitä kuka olen ja miten koen ihmisen. Sana-arkku hakee ilmaisua. On olemassa yhteys, energiasäie kaikessa. Kirjoitan tuon energian hetkeen, joka löytää etsijänsä.
Käännän ja väännän miten kaunista on olla ihminen. Puhdas ilo olemassaolosta. Miksi sitä peitellään? Ihminen menettää paljon arvokasta aikaansa, elämäänsä etsiessään todellista itseään. Tie on pitkä ja vaikeakin. Voiko taakkaansa keventää, opetella nopeammin sen oman rehellisen kohtaamisen? Voi ja voi. Uskalla näyttää olemassaolosi riemu, jolloin myös muut näkevät ja tunnistavat sen itsessään.
Miten kaikki hyötyy kaikesta? Sinä olet osa jokaista, kokonaisuus kokonaisuudessa. Energia kiertää joka puolella. Muistatko jotain tärkeää ihmisyydestä, johon vaikutamme kaikki? Mikä on siinä se syvin oivalluksesi?
Anna omassa itsessäsi olevan rakkauden löytyä ilman vastustelua. Energiasi kyllä puhuu ja se tietää totuuden. Mikä on ihmeellistä, niin se olet sinä. Sinä juuri.
Energiasi tulee vahvistamaan sinun osuuttasi elämän palapeliin.
On tärkeä toimia niillä energioilla joita sinusta löytyy. On se pientä tai suurta, se on sinussa puhtaimmillaan. Jokainen ihminen on tärkeä ja sen ihmisen sydän, valo ja luoja ovat osa isoa palapeliä.
Sinussa oleva rauha lisää tietoisuutta, joka vaikuttaa meihin jokaiseen. Muista miten tärkeä olet,