Herätä tietoinen valosi

Olen Kirsi – kokenut energiahoitaja jo vuodesta 2005. Autan kuuntelemalla, keskustelemalla, kannustan ja tuen sinua rakkaudella. Tarjoan kaukoenergiahoitoja, joissa keskityn olemaan läsnä sekä tukemaan valoasi ja voimaasi.

Henkinen kasvu on myös irti päästämistä, hyväksymistä että muutos on ainut asia joka on pysyvää. Se saa aikaan parhaimmillaan kokemuksen jossa yhteys syvenee itseen ja siihen tietoiseen olemiseen. Silloin vahvistuu myös oma valo ja voima.

Lue ajatuksiani siitä miten koen ihmisen sisäisen kasvun olla osa energiakokonaisuutta.

Arviot

Viivi

Aivan upea kokemus! Sain kokea kokonaisvaltaisesti energia virtaukset joka päättyi niin kauniiseen lopputulokseen, että en olisi halunnut avata silmiäni. Valovirtaus yhdisti kehoni ja sieluni kanssa kauniiseen harmoniaan. Tunne oli sanoinkuvaamattoman euforinen. Lämmin suositus..”

Tuulia

Kiitos Kirsi ihanasta soul&body fusion hetkestä. Olo on nyt maadoittunut ja kevyt.

Suosittelen kaikille jotka kaipaavat pysähtymistä itsensä äärelle turvallisesti ja lempeästi tuettuna..”

Riina

Saan säännöllisesti Kirsiltä Soul & Body hoitoa ja olen nykyään enemmän läsnä tässä hetkessä. Muutos on ollut huikeaa sekä sisälläni, että ulkoisesti. Hymyilen enemmän ja uskon tulevaisuuteen. Suosittelen lämpimästi tätä hoitoa myös muille.

Leila

”SBF sessioiden myötä sisäinen eheytyminen on lähtenyt vielä syvemmin liikkeelle. Sisäinen muutosprosessi on ollut käynnissä jo pitkään ennenkin, mutta SBF on tuonut siihen syvyyttä ja suuren loikan eteenpäin tarjoten ymmärrystä ja selityksiä. Kirsin ohjaus on ollut valtavan lempeää ja rohkaisevaa.”

Salme

Hoidosta tuli rentoutunut ja rauhallinen olo..”

Aila

“Hoito oli todella vaikuttava sekä kehollisesti että henkisesti. Koin monenlaisia tuntemuksia ja monesti juuri ennen kuin Kirsi sanoi omista vastaavista aistimuksistaan. Täydellinen yhteys. Ja Kirsin ohjauksessa turvallinen ja kiireetön olo. Lämpöaaltojen, kihelmöintien, pienten jomotusten ja muiden tuntemusten jälkeen keho alkoi rentoutua ja mieli rauhoittua. Tuntui, että sulauduin kevyeksi, omaksi kokonaisuudeksi ja sen jälkeen, että laajenen yhdeksi maailman kanssa. Vaikea selittää sanoin, olo oli yhtäaikaa kevyt ja raskas, pieni ja laaja.

Kirsin hoito: Sielun & Kehon yhdistäminen

Olen tehnyt energiahoidoista omannäköiseni vuosien kokemusten ansiosta. Käytän niissä apuna vastaavanlaista Soul & Body Fusion-menetelmää, missä kehon energia vahvistuu voimakkaasti ja tuo samalla rentouden ja rauhan sisimpääsi.

Hoidot ovat toteutettavissa etäkontaktina, jolloin sinun tarvitsee vain löytää kotoasi rauhallinen paikka ja hetki itsellesi.

Autan kuuntelemalla, keskustelemalla ja tuen sinua rakkaudella.

Hinnasto

Hoidot